Kun Bottas ei hallitse maailman nopeinta moottoriurheilun muotoa, hän viilettää kovaa vauhtia gravelpyörällään. Ja "hirveän nopea" on suorastaan vähättelyä, kun ottaa huomioon, että tämä kuuluisa suomalaispyöräilijä on yltänyt palkintokorokkeelle SBT Gravelissa ja Belgium Waffle Ridessa ja sijoittunut kentän keskivaiheille vuoden 2024 UCI Gravel World Championshipeissa – tapahtumaan, johon ei pääse, ellei ole salamannopea pyörän selässä.

F1-kisaaminen on todella vaativaa – kun ajat yli 300  kilometriä tunnissa radalla, taistelet G-voimia vastaan, joita hävittäjälentäjätkin joutuvat kestämään. Se vaatii  paljon kestävyyttä, joten kaikki F1-kuljettajat käyttävät paljon aikaa harjoitteluun.

Se on itse asiassa 90 % harjoittelua ja kuntoa, 10 % ajamista. Pyöräilin vähän, mutta olin pääasiassa juoksija. Kun tapasin kumppanini (Canyon-SRAM-gravelkilpailija, Tiffany Cromwell), aloin ajaa gravelpyörällä paljon enemmän. Rakastuin siihen. Formula 1 on minulle tietenkin tärkein, mutta pyöräily on tiukasti kakkossijalla.

F1 ja pyöräily ovat luonnollisesti hyvin erilaisia urheilulajeja, ja molemmissa tarvitaan erilaisia taitoja. F1 on urheilulaji, jossa tarvitaan paljon taitoa. Se on myös fyysisesti erittäin vaativa, radasta riippuen. F1-kilpailut edellyttävät hyvää kestävyyskuntoa, koska kilpailut kestävät jopa kaksi tuntia. 

Pyöräilystä aiheutuva kipu tuntuu enimmäkseen jaloissa sekä väsymyksenä keuhkoissa ja hengityksessä. F1:ssä kipu tuntuu koko kehossa ja se lisääntyy kilpailun loppua kohden. G-voimat rasittavat kehoa mutkasta toiseen, ennen kaikkea niskaa. Pidän pyöräilystä, sillä se parantaa selvästi kuntoani. 

Totta kai. Kehitän pyörällä ajaessani kestävyyskuntoa, mutta se toimii myös eräänlaisena stressinpurkajana. Tavallaan pyöräily on hyvä tapa tyhjentää pää stressistä, ja samalla voi tutkia uusia paikkoja. Se on minulle myös tapa haastaa itseäni, kun en kilpaile autollani. Ja kun kaipaan kilpailemista, kilpailen pyörälläni. Saan siitä itse asiassa melkein samanlaisen tunteen. En tietenkään aja 350 kilometriä tunnissa pyörällä, enkä saa aivan samanlaista adrenaliiniryöppyä, mutta itsensä haastaminen on melko samanlaista.

Minulle täydellinen pyöräretki on aina uudessa paikassa. Rakastan tutkia uusia paikkoja. Haluan ajaa uuden reitin, olipa se Suomessa, Yhdysvalloissa tai missä päin maailmaa tahansa. Yritän saada vinkkejä paikallisilta ja pitää hauskaa. Näen uusia maisemia, uusia näköaloja, uusia teitä ja uusia alustoja. Ajan gravelpyörällä, koska se on tällä hetkellä suosikkini.

Täydellisellä pyöräilyretkellä mukana on tietysti kahvia, lämpötila on noin 25 astetta Celsiusta eikä tuule. Olisin hyvässä seurassa, mieluiten Tiffanyn kanssa. Ja ajon lopuksi lataan ajodatan Stravaan, selaan sitä ja otan rennosti. Hyvä olut ajon jälkeen tekee siitä täydellisen!

Todella palkitsevaa. Rakastan gravelpyöräilyä ja olen viettänyt satoja tunteja ajaen ja kilpaillen Graililla. Päästä tekemään yhteistyötä Canyonin tiimin kanssa ja luoda pyörä, joka on kopio siitä, millä itse kilpailen – ja vielä pitää hauskaa diskon inspiroimalla värimaailmalla! Se oli todella hauskaa. Suhtaudun vakavasti kilpailemiseen, mutta haluan päästä irti ja nauttia. Se on vain osa persoonallisuuttani. Mielestäni pyörään saatiin tuo olemus. On todella palkitsevaa tietää, että on muita pyöräilijöitä, jotka ajavat ja kilpailevat pyörällä, joka on minulle niin henkilökohtainen.

Rehellisesti? Olin hermostuneempi Gravel World Champsin lähtöviivalla kuin F1-kilpailun alussa! Halusin haastaa itseni. Halusin selvitä kilpailusta ehjänä. Ja mikä tärkeintä, halusin todella nauttia kaikesta. Mutta 182 kilometrin matkasta tiesin, että siitä tulee todella raskas päivä pyörällä. Tiesin sen olevan raskas, ja niin se todellakin oli.

Alussa oli valtava määrä osallistujia, jotka jonottivat singletrack-osuuksille, ja minun piti paikata rengas 5 kilometriä ennen maalia! Olin iloinen, että sain sen päätökseen, ja fanien tuki reitin varrella oli mahtavaa. Se oli käsittämätöntä!